vlokswagen tyyppiviat

 

VOLKSWAGEN

Vuonna 1933 sai saksalainen herrasmies idean joka myöhemmin tuli ainakin lähes  yhtä tunnetuksi kuin hänen myöhemmät vähemmän viisaat ajatuksensa 40-luvulla. Ironista kyllä 1970 luvulla eräs Herra Hitlerin ideasta alkunsa saanut ajopeli yhdistettiin vahvasti rauhaan ja rakkauteen. 1938 Saksan autoteollisuusliitto löi viisaat päänsä yhteen Porschen kanssa ja lopputuloksena oli Volkswagen eli siis kansanauto. Ensimmäinen kupla pullahti ulos liukuhihnalta jo 1939 ja niitä suollettiin suurinpiirtein samalla hyväksi havaitulla muotilla maailmaan aina vuoteen 2003 saakka. VW Kuplasta tuli historian myydyin automalli. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta onhan meillä nyt Golfit, Borat, Passatit, Polot ja mitä lie. Ja Kuplastakin on otettu uusintapainos.

Volkswagen tilastojen valossa

Suomen autokanta tilastossa Volkswagen Golf on heti toisena noin 116 000:lla kappaleella ja Passat löytyy sijalta 5. Niitäkin on käytössä melkein 66 000 kpl. Polo on sijalla 16. A-katsastuksen vikalistalla Golf on myös kärkipäässä, hylkäysprosentti siis pienimmästä päästä. 7 vuotta vanhoista autoista löytyy myös VW:lle kärkisija, Jetta on kaikista parhaiten katsastuksista selviytynyt malli. Kaiken kaikkiaan 2000-luvun vikatilastoissa Volkswagen on kaikilla myydyimmillä malleillaan sijoittunut varsin mallikkaasti. Yleisimmät hylkäyksen syyt löytyvät käyttö – ja seisontajarruista sekä pakokaasupäästöistä.

Volkswagen päästöhuijaus

Moottorinohjausjärjestelmän ”huijausohjelmalla” Volkswagen ja VAG konserni ylipäätään on pyrkinyt vaikuttamaan päästö- ja polttoaineenkulutus lukemiin testitilanteissa. Volkkarin kohdalta huijaus ja takaisinkutsu koskee ainakin alla olevia malleja. Oman diesel moottorisen autosi tilanteen voit tarkistaa linkistä VV-auton sivuilta.
  • Volkswagen Golf (vm 2009–2015)
  • Volkswagen Jetta (vm 2009–2015)
  • Volkswagen Beetle (vm 2009–2015)
  • Volkswagen Passat (vm 2014–2015)
Lisää tietoa huijauksesta myöhemmin. Voitte itse kirjoittaa alareunan kommentteihin myös omia tietojanne ja mielipiteitänne aiheesta!

Tyyppiviat – vikalista

Alla on listattuna joitain Volkswagenin tyyppivikoja.Voit nyt olla avuksi muille käyttäjille ja lisää omat kokemuksesi volkkareista. Teidän kommenttinne ovat ilman muuta sivuston parasta antia! ruosteinen volkswagen kupla

New Beetle

  • Suuri öljynkulutus. (vika vai ominaisuus?)
  • Kokeile lasien, keskuslukituksen ja äänimerkin toiminta!
  • Heikko maalipinta.
  • Polttoainepumpussa vikoja.
  • Vesipumpun vuotoja.
  • Päästöhuijaus, takaisinkutsu vm. 2009–2015

VW Golf 4 / Bora

VW Golf IV variant: – tuulilasinpyyhkijät jämähtävät paikalleen: Merkkikorjaamo vaihtaa vivuston vaikka vika korjaantuu rasvaamalla (sama vika esim sedaneissa, passatissa, audi a4:ssa ilmeisesti VAG:n ongelma)
  • Lämmityslaite vuotoja.
  • Sytytysvikoja.
  • Heikko maalipinta.
  • Polttoainepumpussa vikoja.
  • Sytytyspuola vikoja.
  • Pakoputken joustoliitos rikki.
  • Vaihteisto ongelmia.
  • Ohjaustehostimen pumpussa vuotoja.
  • Keskuslukituksessa kosteudesta johtuvia ongelmia.

VW Golf 5 ja 6

Etuovien saranapuoli jäätyy ja ovet vääntyvät (korjaus: lisättävä jäätymisenestokumit)
  • Jarrut kuluvat nopeasti
  • 1.2 ja 1.4 TSI hajonneita jakoketjuja
  • Oven tiivisteet vuotaa
  • 2.0 Tdi kansi, vaihteisto ja kytkin vikoja, syynä lastutus? Tarkista…
  • Jäähdytysneste vuotoja
  • Vakavin takaisinkutsu -04 polttoainevuodosta joka voi aiheuttaa tulipalon.
  • Vauhtipyörän rikkoontumisia (kaksoismassa).
  • Sähköisen PTC lisälämmittimen maadoitus, tulipalovaara.
  • Vetonivelten tiivisteet vuotavat
  • Pakosarjoissa vikoja
  • Päästöhuijaus, takaisinkutsu vm. 2009–2015

Volkswagen Passat

  • Tdi 99-01 turbovikoja.
  • Paljon akkuvikoja.
  • V6 Tdi nokkaakseli
  • Takaluukun ruoste
  • Jarruletkuissa vikoja.
  • Dieseleissä kannentiivisteen palamisia.
  • Tuulilasinpyyhkimien moottorivika.
  • Raidetangonpäissä väljää.
  • Polttoainevuotoja.
  • Tarkasta vetonivelten suojakumit.
  • Keskuslukitus reistailee
  • Päästöhuijaus, takaisinkutsu vm. 2014–2015

Passat Variant 97-00

  • Turbon magneettiventtiili viat.
  • Takalasi halkeaa.
  • Automaattivaihteiston viat.
  • Etuvaloihin pääsee vesi.
  • Tukivarsien laakerit.
  • Virta avaimen kanssa ongelmia.
  • Lasinpyyhin takana jumittuu.

Volkswagen Polo (2000-luku)

  • Moottorinohjausjärjestelmän vikoja
  • Sytytyspuolavikoja
  • Starttimoottorivikoja
  • Jarrulevyt ovat kierot
  • ABS-jarrujen vikoja
  • Jarrut vinkuvat
  • Valovikoja
  • Tuulilasinpyyhkimien moottorivikoja
  • Ilmastointilaitteen vikoja
  • Sivuikkunat vuotavat
  • Virta-avain ei toimi
  • AIRBAG-anturi viallinen

Transporter

  • Vakavia moottorivaurioita. Kannen ja kampiakselin vauriot.
  • Lasinpyyhkimien vikoja.
  • Lukkojen viat.
  • Korin saumat ruosteessa.

Mitä ovat tyyppiviat?

Tyyppiviat ovat yleisiä automallin toistuvia vikoja jotka johtuvat usein jostain heikkolaatuisesta rakenteesta, komponentista tai pahimmassa tapauksessa suoranaisesta valmistusvirheestä. Näitä yleisimpiä usein toistuvia vikokja nimitetään tyyppivioiksi. Suurinta huomiota listoissa ja keskustelussa kannattaa kiinnittää toistuviin vikoihin jotka liittyvät esim. vaihteistoon, moottorinohjaukseen tai jakopäähän. Nämä viat ovat hyvä esimerkki kalliitakin ongelmia aiheuttavista tyyppivioista jotka eivät yleensä johdu normaalista kulumisesta. On tosiasia että esimerkiksi jonkun automallin jossain tuotantoerässä on käytetty vaihteistoa joka lähes 100% varmasti vikaantuu vaikkapa 150 000 km ajon jälkeen. Osa näistä valmistusvirheistä on korjattu takuuna mutta ei aina. Tarkkana siis! Yhdenlaiseksi tyyppiviaksi voi halutessaan nimittää myös nopeasti kuluvia jarruosia ja niveliä, mutta usein nämä viat ovat painavan ja tehokkaan auton ostettuja ominaisuuksia. Toki kyseessä voi olla epänormaalin nopea kuluminen ja seikka joka voi vaikuttaa jonkun auton ostopäätökseen. Kirjoittakaa omia kokemuksianne automalleista, mitä osaa piti vaihtaa joka katsastukseen, tuliko kalliita moottorivaurioita tms. Muistakaa mainita ainakin auton tarkka malli, moottorikoko ja polttoaine sekä vuosimalli!

Volkswagen kokemuksia vanhalta sivustolta poimittuna

jonesi        23.05.2012 11:16
vw golf 4. Ajaessa matkaa tehot häviää yhtäkkiä pysähdyttyä ja sammutettua auton vika katoaa kunnes se saa taas joskus sattuu tulemaan yleensä kyseessä on turbon siipien jumiutuminen, konepellin alla kuskin edessä pieni mötikkä jonne tulee turbolta letku ja jotai alipaine hässäköitä. Takajarrusatuloiden liukutapit ruostuu jumiin. Dieselissä hehku voi alkaa vilkkumaan joko vikakoodista tai jarruihin koskevista vioista yleensä jarrupolkimen yläpuolella oleva kytkin sökö nii hehku rupee pomppii silmille. Kuskin penkinlämmitin ei toimi. Mittarivalot voi vilkkua talvipakkasella. Ovet lukkoon laittaessa toisenpuolen vilkut ei vilkauta lainkaa. Startti moottorin johto hapettuu helposti katki myös tärinällä osansa katkeamiseen että älkää ihmetelkö jos auto ei starttaa. Kyllä kai niitä vieläkin on muttaeipäjuuri nyt tule mieleeni.
janne        19.05.2012 22:45
vw golf 4 öljyt lentää pihalle kun hohotin jäätyy talvella. lasinnostimet muovia ei kestä talvella. puhallin pitää meteliä mutta on tehoton. jarrut jumittuu
tummeli        31.01.2012 19:43
boxi valittaa et liian laiha seos?? lambda vaihettu,ei auttanu..sittekkö imupuolen paineanturi??
Rauno        29.01.2012 13:07
Jetta 2009. Oike etuovi ei avaudu. Miten saa auki. Ilmeisesti kahvan päästä täytyy ottaa ”sokea” pois että saa avaimella oven auki. Miten se lähtee siististi pois
Flame        17.12.2009 14:09
Tuntuuko se vatvaaminen ratissa? Kaunko se kestää? Mulla oli vastaavanlainen vika Passatissa meni raidetanko ja ulompi vetari vaihtoon.
hannu        08.12.2009 16:36
Minulla on passat 2000 vm. ja nyt siinä ilmeni jokin aivan käsittämätön vika. Kun ajaa veto päällä niin kaikki on hyvin mutta kun löysää kaasun niin alkaa aikamoinen vatvaaminen . Mistä on kyse.?
Ei        28.11.2009 19:18
Ehkä kuluvat osat listattu siksi että kyseisestä mallista ne kuluvat erityisen nopeasti. Tai että kyseistä mallia hylätään niiden vuoksi usein katsastuksessa. Eli hyviä katsottavia kohteita autoa ostaessa.
joo        07.11.2009 15:43
ei kulumisesta johtuvat osat ole mitään tyyppivikoja joita on listattu joka merkin kohdalla.
Antti Partanen        12.10.2009 19:54
Volkswagen Golf IV: -maalipinta pehmyt (kiven iskeymät menevät läpi)
heikki        18.09.2009 09:05
Lämmityslaite ei puhalla lasille vw vento -93.vaijerit toimii ja säädin myös.miten ilmaa lasille?
Olli        06.09.2009 15:05
VW Golf 5 Sytytyspuolavikoja Etuovien saranapuoli jäätyy ja ovet vääntyvät (korjaus: lisättävä jäätymisenestokumit) Relevikoja Moottorinohjausjärjestelmän anturivikoja (lämpöanturivika aiheuttaa jäähdyttimen tuulettimen korkeamman nopeuden päälle jäämisen) Lambda-anturivikoja Katalysaattorivikoja (kaksi anturia, putket ja taka-katalysaattori ovat samaa pakettia)
Olli        06.09.2009 15:03
VW Golf 5 Sytytyspuolavikoja Etuovien saranapuoli jäätyy ja ovet vääntyvät (korjaus: lisättävä jäätymisenestokumit) Relevikoja Moottorinohjausjärjestelmän anturivikoja (lämpöanturivika aiheuttaa jäähdyttimen tuulettimen korkeamman nopeuden päälle jäämisen) Lambda-anturivikoja Katalysaattorivikoja (kaksi anturia, putket ja taka-katalysaattori ovat samaa pakettia)
Markus        20.08.2009 00:49
VW Golf IV variant: – tuulilasinpyyhkijät jämähtävät paikalleen: Merkkikorjaamo vaihtaa vivuston vaikka vika korjaantuu rasvaamalla (sama vika esim sedaneissa, passatissa, audi a4:ssa ilmeisesti VAG:n ongelma) – Takatuulilasinpyyhin jämähtää paikalleen. Syynä akselin läpi menevä pissapojan letku, joka ajan myötä vuotaa. Moottori vaihdettava, helppo tehdä itse: päällyspuolelta varren kiinnittävä kierteinen laippa irti ja varsi irtoaa boorituksistaan,verhoilu pois,sähköliitin pois,kiinnityspultit pois ja sama päinvastoin. 10 min. homma.
petri         19.08.2009 07:53
Vika moottorintilassa Passat 1.9 tdi vm 2000 (126000km 115hp: Jakopäästä tulee kihinää, kun moottori lämpenee. Kylmänä ääni on normaali.
Tuomo        21.05.2009 23:56
Volkswagen Vento omat kokemukset: -lukot, ovet ja keskuslukitus jäätyy -ruostevikaa -pakoputket vuotaa, ja ruostuu nopeasti -jäähdytinnestevuotoja melkein jokaisessa, ellei ole korjattu (muoviset laipat) -termostaattivikoja -alustan nivelet ja puslat kulutustavaraa
28 Comments

Vastaa käyttäjälle joo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 Tämä sivusto käyttää kolmansien osapuolien evästeitä mm. Google. Evästeiden avulla käyttäjille tarjotaan kohdennettua mainontaa perustuen heidän aiempaan selaushistoriaansa. Voit laittaa kohdennetut mainokset pois päältä täältä. Evästeet saat kokonaan pois päältä oman selaimesi asetuksista. Sivusto ei kerää tai tallenna käyttäjien mitään henkilötietoja.